Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä palataksesi takaisin Timon etusivulle - Click here to return back to the front page of Timos' homesite

Joitakin itsekuvaamiani Videoita enkoodattuina MP4 formaattiin - Some of my own videos which I have encoded in MP4 format

Aika aikaa kutakin, kun on iiliskotti itsekin. Kuva on otettu juuri hetkeä ennenkuin Soneran miehet tulivat ja keräsivät puhelinlangat ynnä pylväät pois. Maalla asuskelevat ihmiset pakotettiin kännyköiden käyttöön. Kuinka toimintavarma systeemi olikaan lankapuhelin; se kesti salamaniskut ja toimi vaikka sähköt olisivat olleet poikki, ja puhelimet eivät olleet riippuvaisia tukiasemista. Laitoin tämän kuvan mukaan siksi, että se heijastaa hyvin sitä, että mikään ei ole muuttunut elokuvaamisessa ja sen perusteissa. Voitte siis viedä pylväät ja langat, mutta ette voi tuhota ideaa kanssakäymisen periaatteista, ja sitä, että kun kommunoikoidaan toisten kanssa, täytyy opetella tietyt periaatteet, jos halutaan että kanssakäymisestä seuraa jotakin. Elokuvassa tämä tällainen vaikuttaminen ihmisiin on keskeistä, eikä niinkään se, että langat humisevat pylväissä tuulessa. Jos ette käsittänyt tästä mitään, niin ei se haittaa. Pääasiahan on että ollaan vaan, ja ölistään kovalla äänellä jotakin sekavaa vaikka saunassa kun on otettu pari kupillista, niinkuin maalaisisäntä elokuvassa Kulkuri ja joutsen.

Metsapolun siimeksissä

Klikkaa tästä ladataksesi ja katsoaksesi videon Metsäpolun siimeksissä

Olen filmannut tämän tutkielman Q2 HD ZOOM -kameralla, ja luonut kokonaisuuden Windowsin Elokuvatyökalulla, ja tulostanut sen sovitettuna pienille puhelimille, vaikka sittenkin tiedostokoko lienee sellainen, että laajakaistaa vaaditaan. Kuvauksen kohteena on polku, jonka tein työllä ja tuskalla metsään. Jokaiselle metrille meni pari-kolme kuormallista savensekaista hiekkaa, jonka sain kerättyä metsäojien reunoista. Nyt polkua kelpaa kulkea, ja samalla aluskasvustoa säästyy. Polun varrella on myös kaivamani lampi, tai oikeastaan metsäojan laajennus, jonka tein aikanani Vili-koiraa varten, ja Arttu-koira peri sen, ja nyt sen perinee Oiva-koira, kunhan kotiutuu tänne

Vili niityllä

Klikkaa tästä ladataksesi ja katsoaksesi videon Vili niityllä

Alunperinhän minulla oli kolmekin erilaista kaitafilmikameraa, joilla ottamani filmit ovat edelleen tallella, mutta en ole viitsinyt laittaa rahaa niiden saattamiseen digitaaliseen muotoon. Niihin pitäisi laittaa musiikkia tai muuta äänitaustaa, koska noihin aikoihin kaitafilmikameroissa ei ollut äänen tallennusta, ei ainakaan niissä, joihin minulla oli varaa. Tämän tässä tarjolle asettamani videon otin hi8 -kameralla, ja koska kehitys on ollut nopeaa, katosi tätä tallennusformaattia käyttävä kamerakalusto aika pian markkinoilta. Tästä seurasi se, että minulle jäi taas kasa nauhakasetteja, joita varten minulla ei ollut tallennus – ja toistolaitetta. Niitä saisi kenties käytettyinä, mutta niiden hinta on edelleen sangen suolainen. Onneksi olin ehtinyt siirtää osan materiaalista tietokoneelle, koska käytössäni oli TV-kortti, jonka kautta tavaran sai sisään. Tässä videossa ensimmäinen sprinkkumme Vili kirmailee emäntänsä kanssa kedolla Juhannusaattona kukkia poimimassa.