Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Projektin sidetarina on juopottelu, ja siinä käytettävät monet keinot, ja moniaat juovunnan kontekstit. Tietenkin tässäkin projektissa piti käytettämän paljon sivistyssanoja, sekä knoppisanastoa, joita sitten piti erikseen selitettämän, ja suomennettaman. Mutta eihän tässä nyt niin käynyt! Mikä tahansa vitsi on hauska, jos se esitetään vain kerran, mutta jatkuvasti tyrkytettynä se alkaa väsyttää, ja tulee väsy ja nälkä niinkuin tolosenmartalle lukukinkereillä. Juopon ajatuksenkulku on nimittäin paljon, paljon yksinkertaisempaa, ja ei sen selittämisessä juurikaan sivistyssanoja tarvita, kuten vaikkapa tieteen maailmassa; sellainen opinnäytetyö, josta sivistyssanat puuttuvat, on jo oletusarvoisesti huono. Juoppous taas on yksinkertainen ja aito asia. Asian voisi sanoa yksinkertaisimmin niin, että ainahan se juoppo konstit keksii, ja löytää vuorenvarmasti aina syyn ryyppäämiselleen. Monen moniaat ovat ne konstit, joilla juoppo kuorruttelee pämppäämistään sosiaalisesti hyväksyttävämpään formuun, ja koettaa kaikin voimin saada asialle jonkinlaista jalouden leimaa. Tyypillistä on myös pyrkimys saada juoppottelu näyttämään hauskalta, ja pyrkimys käyttää juoppojen hortoiluja toisille juopoille kerrotuissa hauskoissa tarinoissa. Juopporemmien jäsenillä on usein reippaanhauskoja nimiäkin, kuten Kale ja Jore, tai Väiski. Sanotaan, että taas se Väiski teki sitä tai tätä, ja nauretaan sitten päälle. Ei se mitään, jos Väiski kusee housuihinsa, tai että hän sai rytmihäiriön juuri männäviikolla. On sitä itsekin seisty Jyväskylän yliopiston päärakennuksen oven edessä ja kusta lorotettu humalassa ovenpieleen, että on sitä tekemisen tynkääkin omasta takaa. Juopothan tämän kaiken tällaisen varsin hyvin tietävätkin, koska juuri he kuulevat eniten näitä juopontarinoita. Juuri he osaavat dramatisoida viinanlotkotuksensa hyvän ja hauskan näytelmän muotoon, jossa juuri he ovat niitä, joita kaikkien tulisi sääliä, ja ymmärtää heidän yleviä juoponmotiivejaan. Miksi se Jeppe taas joikaan? Mihin tehtiinkään se kuuluisa olviretki? Kaikkea tällaista roskaa. Juoppouden todellisuus on kuitenkin paljon tätä raadollisempi, sillä juuri he osaavat kinuta kanssaihmisiltään kaiken näiltä saatavissa olevan, vaikka tietävät, että kaikki eivät heille hyvyyksiään (rahojaan) mielisuosiolla anna. He imeytyvät silti urhoollisesti kiinni kuin iilimato, ja heille ei riitäkään tässä pelkkä raha tai tavara, vaan he haluavat imeä sielunkin, ja sitten heittää kuivuneen uhrinsa nahan lähimpään lepikkoon. He ovat näitä aikamme vampyyreja. Aina kun juoppo lähestyy jotakuta sukulaistaan, jota eivät ole nähneet vuosikausiin, he vetoavat kaikenmaailman serkkuuteen ja napalankouteen, ja sen sellaisiin, ja mielistelevät kaikin tavoin uhriaan. Eivät käsitä, että ei se sukulaisuus nyt maailman tärkein asia ole, ja ei sen tiimoilla voi tehdä ihan mitä tahansa. Luoja varjele meitä sukulaisilta! Mutta näinhän ne juopot kuitenkin tekevät, ja tämä tapahtuu ikäänkuin valmistelevana toimena sille, kun he aloittavat vaikkapa öisin tapahtuvan puhelinterrorin, eli soittelevat umpihumalassa, ja jorisevat luuriin tai kännykkään niitä iänikuisia juoponörinöitään. Jos satut joutumaan tällaisen kohteeksi, älä hätäänny, sillä kyllä juopoista pääsee eroon vaikka puhelinnumeroa vaihtamalla, ja ottamalla uudeksi numeroksi salaisen numeron, jota ei numerotiedustelusta saa. Hyvä idea on polttaa heidät siitä, että he vetävät avustuksia samanaikaisesti useasta luukusta, ja monasti myös kätkevät varastettua tavaraa. Mikään ei rassaa juoppoa niin paljon kuin pieni linnareissu.
No, tietenkin juopoista voidaan kertoa tuhansia tarinoita, joista kukin on yhtä tyhjänpäiväinen ja jonninjoutava kuin juopon lupaukset, mutta tällaiset jutut ovat yhtä luotettavia kuin juopon vannomat valat. Juopot ovat näet patologisia valehtelijoita, ja aina niillä on olevinaan jotakin yritystä muka parempaan, vaikka he eivät ole aikeissakaan muuttaa elämänsä kulkua. Kirroosi tai vallankumous! Mielummin pikku ry-ry-ry-ryyppy. No, tietenkin sisimmässään jokainen juoppo kenties kuvittelee, että ystävät ja sukulaiset itkevät häntä hänen kuoltuaan, mutta kuten tiedämme, on tämä pelkkää silmänlumetta. Ei niitä kukaan tosissaan itke - tai ainakin tiedän, että jos joku omista juopoista sukulaisistani sattuisi kuolemaan, niin enpä siitä juurikaan kyyneliä heruttelisi. Virtahepo tuli rymistellen olohuoneeseen ja poistui sieltä vähemmän tyylikkäästi. Elvis on jättänyt rakennuksen! Ja kukapa kaipaisikaan haisevaa juoppoa seurakseen - törisemään niitä ikänikuisia juoponörinöitään. Juopot ovat hyviä ainoastaan muiden ainaisessa hyväksikäytössä, ja muiden manipuloinnissa – eli toisten kusettamisessa. Muutoin ne ovat pahoja ja inhottavia. Aina ne pelaavat omia pelejään, ja koettavat sitoa läheisiään niihin mukaan. Heitä ympäröi jatkuvasti haamumaisten, kuvitteellisten ystävien ja näennäissukulaisten verkosto, joka haihtuu heti kun joku juoppo ystävä sukeutuu kotiovelle pullon kanssa, jos jollakulla tuota kotiovea enää on. Monet sen ovat jo menettäneet, ja tilalle tulevat erilaiset sillanaluset, ja roskiksen luukut. Kun juoppotuuri etenee tarpeeksi pitkälle, alkaa se iänikuinen törinä, ja torailu, joka päättyy hurskastelevaan katumukseen, ja pitkitettyyn synninpäästöön, ja kiihkeään sekä tiiviseen kanssakäymiseen kuviteltujen näennäissukulaisten kanssa – joka jälkeen onkin taas aika sille, että juoppokaveri ilmaantuu kotiovelle uuden pullon kanssa. Vaikka juoppo olisikin tekemisissä oikeiden, lihallisten sukulaistensa kanssa, eivät nämä ole hänelle kovinkaan todellisia, vaan enemmänkin kuvitteellisia – vähän niinkuin kauniitajarohkeita, jotka juoppo haluaa aina nähdä omasta, suppeasta näkökulmastaan, ja vain siitä. Ne otetaan esille vain tarvittaessa, ja mielummin keskellä yötä. Lopulta tämä iänikuinen rundi päättyy juopon kuolemaan, ja niin onkin hyvä, sillä silloin toteutuu tietty, kieroutunut oikeus. Juopoilla on usein myös kohtuutoman suuri kuolemanpelko, ja jos he sattuvat sairastumaan, tulisi kaikkien olla heidän sairaudestaan kiinnostuneita, ja elää täysillä mukana asiassa. Itkeä yhdessä heidän kanssan hyrskyviä itkuja, tyrskien hyrskien, kuten ne kuulut veet vapaat, jotka Suomea kaulaa. Lopputulemana on aina hyvä teatterikappale, kerta kaikkiaan. Juopot kun eivät oikeasti ole lainkaan kiinnostuneita muista kanssaihmisistä, niinkuin nämä ovat, ja siksi juopoille on samantekevää, elivätpä nämä sitten tai kuolevatko kenties jo huomenna – paitsi jos he hyötyvät jotenkin asiasta esimerkiksi rahallisesti. Jos joltakulta juopolta kuolee esimerkiksi oma sisar, saa juoppo enemmän perintörahoja, ja voi suunnitella juoppoputkeaan vähän pidemmällä tähtäimellä. Mutta muutoin toisten ihmisten onni ei juoppoja paljoakaan kiinnosta.
Mitä taas ylläolevaan kuvaan tulee, näet siinä Loortin todelliset kasvot, siis ne, jota tämä sanoi peittäneensä muilta ihmisiltä. Kieltää vielä ketale julkaisemasta kuvia omista kasvoistaan. Todella sairasta, jos ymmärrätte yskän. Millainen kuva tällä Loortilla on passissaan, sillä täytyyhän sillä passi olla, kun reissaa maailmalla. Maailmalla on paljon sellaisia paikkoja, joissa ei ole miehestä kuultu mitään, ja joissa ei tällaisista fanttomeista olla juurikaan kiinnostuneita. Niille, jotka eivät tätä kyseistä hemmoa tunne, sanottakoon, että tyyppi on sama hemmo joka voitti eräät kansainväliset iskelmälaulukilpailut haisevana, ja naamioituna, koska kaikki alaikäiset tukivat valintaa soittamalla kymmeniä kertoja hänen puolestaan puhelinäänestyksessä, ja olihan siinä mukana myös sitä pakollista protestinpoikasta. Oli sangen huvittavaa havaita, kuinka jotkut poliitikot, sekä itse presidentti, halusivat julkisuuten tämän miehen siivellä. Että kyllä se taas vei Suomen maailmankartalle. Vaikka toisaalta: eihän manne ilmaantunut edes itsenäisyyspäivän vastaanotolle, vaikka hänet sinne kutsuttiinkin, mikä on jo sangen omituista, huomioonottaen sen täysin ilmaisen tuen ja julkisuuden, jonka miekkonen sai niin sanotulle kansainväliselle uralleen. Sanottakoon tässä painavasti se, että kun tämä kaikkien janoisten sankari viimein paljastaa omat kasvonsa, ne tuskin enää kiinnostavat ketään. Nehän ovat kuitenkin ne juhanipeltolan vainajan kasvot, jotka tämä näki säröytyneessä pelissä, ja aamukrapulassaan. Sellainen tämä maailma nyt vaan on, täynnä naamiokasvoisia miehiä tai naisia, jotka taitavalla kehonkielellään peittävät ainaisen kavaluutensa, ja rajattoman ahneutensa. Maailma on kertakaikkisen täynnä kaikenmaailman huijaria ja komeljanttaria. Ei täällä hyveelliset jokapaikan fantomit pahemmin tahdo pärjätä. En tiedä, onko tämä kyseinen Loorti juoppo, mutta ei sekään ole täysin poissuljettua, etteikö tämä sitäkin olisi. Tuskinpa se kuuluu ainaisjäsenenä Raittiuden ystäviin, tai Sarliin. Kyllä sille varmaankin ryyppy aina kelpaa – ja voihan se hyvinkin juoppoutua ihan oikeasti, kun maailman humu on ohi, ja kukaan ei enää soittele ja pyydä keikoille. Enkä tiedä sitäkään, onko tämä Loorti rikollinen, mutta saattaa se ollakin sitäkin, koska ajelee moottoripyörillä. Jos se hyvinkin tottuu sellaiseen elämään johon kuuluu runsaasti kalliita tavaroita ja tanssiaisia, niin vaikeahan niistä on luopua – jolloin houkuts tehdä pieniä kupruja kasvaa. Nämä motoristijengiläiset ovat muita taipuvaisempia hankkimaan rahaa laittomin keinoin. Pyörittävät huumekauppaa ja harrastavat kiristystä, sekä perivät velkoja väkisin. Niin, ja käyttäähän Loorti tuota haisevaa naamiotakin, ja tiedämmehän, että nuoret rikolliset tahtovat oikeussaleissa aina peittää päänsä, ja todistavat juuri siten syyllisyytensä – paitsi se jääkiekkoilija, joka möllötti kameraa kohti luisella katseellaan, vaikka olikin rahoittamassa huumeiden roudausta Suomeen. Mutta unohdetaan nyt jo tämä Loorti, ja hänen hengenheimolaisensa, koska sellaisia nyt tulee ja menee koko ajan, ja aletaan puhua viimeinkin juopoista.
Juopotkin saattavat toisinaan vierailla niin sanotuissa diskoteekeissä, vaikkakin toki harvemmin – ja ei ainakaan ilman omaa pulloa. Ainakin kunnon pohjat pitää vetää ennekuin juoppo uskaltautuu tuntikausiksi istumaan johonkin – mihin tahansa, josta ei heti pääse pois omalle kaapille. Tässäkin kuvassa näet juopon heittelevän reippaasti jalkaansa, ja ottavan äreitä ryyppejä käsivarteen kiinnittämästään tippapullosta. Voi vain kuvitella miten sen huulet höplöttävät kuin Toivo Mäkelällä elokuvassa Elokuu, kun tämä pyysi eukoltaan ja entiseltä sussultaan vielä yhtä pikku ry-ry-ry-ryyppyä. No, kyllähän juoppo aina keinot keksii, jolla se hakee ryyppynsä vaikka mistä, ainaisessa viinantuskassaan. Jos juoppo sattuisi jotenkin pääsemään irti viinasta jossain viheliäisen elämänsä alakuolovaiheessa, niin se alkaa laskemaan tunteja ja päiviä, eli sitä, kuinka kauan sitä onkaan oltu raittiina, ja samalla ne muuttuvat yleensä kärttyisiksi ja täysin sietämättömiksi. Ja sitten yhtenä kauniina kevätaamuna: taju pois vaikka tärpätillä! Juopon täytyy olla aina humalassa, tai sitten sen täytyy saada sanoa itselleen joka päivä olevansa alkkoholisti, ja käydä alkokerhossa sanomassa sama asia vähintään kerran viikossa. Sielä se sanoo sillä näet nimittäin olevansa alkkoholisti! Tosiasiassa juoppoja ei juurikaan diskoissa näy, koska diskoissa tulee hiki, ja hyvä viina haihtuu ihan hukkaan. Kunnon juoppo jököttää paikoillaan esimerkiksi ravintolapöydässä, jotta viina kulkisi kehon läpi mahdollisimman hitaasti, ja kusellakin se käy siellä vasta äärimmäisestä pakosta. Siksi niille kai tuleekin melkein aina virtsaumpi Varmaankin juoppo joisi omat kusensa, jos vain muutoin voisi, sillä onhan siinä kuitenkin jonkinverran alkoholia. Luin kerran jostakin, kuinka punaisen kärpässienen käyttäjät rikastivat muinoin sienessä olevaa hallusinogeeneja. Ne nimittäin kusivat, ja keräsivät kusen visusti talteen, ja kun ne sitten joivat sitä, oli aineen vaikutuskin suurempi. Mikseivät juopotkin voisi tehdä samalla tavalla.
On tunnettu tosiasia, että juopot haisevat paskalle, ja sitä pahemmalle he haisevat, mitä myrkyllisempiä liemiä sattuvat juomaan, kuten vaikkapa denaturoitua spriitä. Olin nuorena miehenä töissä mielisairaalassa, ja aina kun sinne tuotiin tenttua juoneita juoppohulluja, haistoi sen nenällään pitkän matkan päähän. Miten ihminen voikin haista niin pahalle, ja miten ne voivatkin juoda sellaisia myrkkyjä. Toisaalta: niillehän kelpasi lähes kaikki kenkälankista lähtien. Usein juopot ovat lähes pesemättömiä päiväkausia, ja vaikkeivät olisi tenttua juoneetkaan, niin kyllä ne osaavat, saatana, haista. Lemuavat niinkuin rankkitynnyri, kuten sitä sanotaan. Tai sitten voisi sanoa, että haisevat kuin hyeena, tai haisunäätä. Juopottelussa ei ole kertakaikkiaan mitään ylevää, ja vaikka juoponura urkenisikin vaikkapa sivistyneiden viininmaistajaisten myötä, tai se alkaisi hypistellen kapeaa coctaillasia sievästi kahdella sormella. Tämä ura päättyy kuitenkin lopulta korvikeviinan tai velivenäjältä peräisin olevan tuontispriin litkimiseen, ja aina ennenaikaiseen kuolemaan. On merkillistä, että yhteiskunta satsaa miljoonia ja taas miljoonia juoppojen hyysäämiseen, ja heille tehdään kalliita leikkauksia ja annetaan tyyriitä hoitoja. Parempi olisi kuitenkin antaa heidän kuolla, jos jollekulle heistä ilmaantuisi vaikkapa virtsaumpi, tai haimatulehdus, tai äkillinen sydänkohtaus - tai jokin muu juopoille tyypillinen vaiva sattuisi yllättämään kesken juoponaskareiden. Pantaisiin nekin rahat vaikkapa keskosten hoitoon, tai annettaisiin suoraan lasten syöpäklinikoille, tai lahjoitettaisiin baluboille. Nämä eivät kuitenkaan ole vielä pilanneet kenenkään elämää, ja on olemassa ainakin teoreettinen mahdollisuus, etteivät pilaakaan. Ja jollei yhteiskunta anna näille tarpeeksi rahaa ja ruokaa, niin apuun rientävät erilaiset vapaat kirkkokunnat, jotka jakavat näille ruokapakettejaan. Vastineeksi juopot sitten istuvat jumalanpalveluksissa hurskaan näköisinä, ja veisaavat armoitetusti - vaikka huulet jo höplöttäisivät seuraavaa ryyppyä.
Jyväskylässä on paikka, jota sanotaan Harjuksi. Se on ihan oikea, jääkauden lopulla muodostunut hiekkaharju, joka laskeutuu Jyväsjärveen, ja väliin jää Jyväskylän keskusta. Siellä on juopoteltu iät ajat, ja varsinkin nuoren opiskelijapolven keskuudessa on ollut suoranaisena haaveena sammua Harjulle, ja herätessään ottaa huikat vieressään valmiina odottavasta puolityhjästä pullosta, ja sammua sitten taas. Kuvassa näet kyltin, joka muka kieltäisi juopottelun Harjulla, mutta ei siellä todellisuudessa tuollaista kylttiä ole – se on vain minun oma pikku keksintöni, ja sopii erittäin hyvin tämän kuvan tarinaan. Mitä juoppoihin yleensä tulee, on heidän koko elämänsä jatkuvaa, ja varmasti täysin kuvitteellista tarinaa, jota he itse mielellään kertovat. Niissä tarinoissa he ovat olleet juuri tulemaisillaan joksikin, ehkä kuuluisaksikin, mutta sitten tietyt, onnettomat sattumukset tulivat ja muuttivat historian kulun. Eräskin juoppo sanoi minulle kerran, ettei pidä autolla ajamisesta. Tosiasiassa miekkonen oli menettänyt ajokorttinsa pysyvästi jo aikoja sitten, koska oli saanut aiemman elämänsä aikana kymmenttäin rattijuopumussakkoja, joten eihän tällä saatanalla ollut juuri muuta mahdollisuutta, kuin inhota autolla ajamista, ja sanoa, etteivät autot ole häntä varten, kun ei saa niillä edes ajaa. Kaikenlaista tuollaista vastaavanlaista paskaa ne suoltavat sangen mielellään, ja jos toinen ei hetikohta vastaa, tai kiellä väitettä, ne kuvittelevat, että heidän juttuihinsa on uskottu. Juoppojen kyky lukea muita ihmisiä on heikonlainen. Kuitenkin se kaikkein tosin tarina, josta he vaikenevat, on se, että he ovat auttamattomia juoppoja, kroonisia valehtelijoita, ja muutoinkin varsin vastenmielisiä otuksia. Siksi moiset opiskelijaplanttujen haaveet ovat täysin perseestä, mutta monista näistä tuleekin sitten myöhemmässä elämässään juoppoja. Kyseessä onkin eräänlainen pyrkimys saada juoppous näyttämään hauskalta ja humoristiselta. Nähdä reipas opiskelijapoika kännissä! Jyväskylässä tunsin useitakin filosofeja, jotka kuolivat viinaan – kuka tukehtui oksennukseensa, kenet taas vei haimatulehdus, ja kenet nyt mikäkin sattui mukaansa nappaamaan. Aina ne istuivat jossakin kapakassa viisaine puheineen. Kun ajattelee, että kyse on sentään ajattelijoista, joiden nyt pitäisi hallita ihmismieltä, ja varsinkin sitä omaansa, niin huomaamme tästä, etteivät ne sen kummempia ole kuin muutkaan. Älykäs ja tyhmä juoppo törisevät ihan samalla tavalla, ja ovat molemmat yhtä vastenmielisiä. Ja juoppo filosofi on se kaikkein viheliäisin olento maan päällä.
Toisinaan näkee vertailtavan toisiinsa hassiksenpolttajia ja viinaveikkoja, vaikka ei niillä varsinaisesti niin kovin suurta eroa ole. On jotenkin vaan ainainen pakko pössytellä tai ryypätä. Piintynyt hippi saattaisi sanoa, että vaikka onkin pössytellyt kolmekymmentä vuotta, niin eipähän ole silti tullut tavaksi. Eipä niin. Pössyttelystä aiheutuva muuntunut tietoisuuden tila eroaa toki joiltakin osin sumeasta kaljapöhnästä, mutta eivät monetkaan hassiksenpolttajista tuota silti mitään maailmoita mullistavia, uusia visioita, koska he jäävät pysyvästi sen harhan valtaan, että kaikki kokisivat maailman samoin kuten he itse. Mitä se nyt merkitsee, että näkee värit elävinä, jollei kykene vangitsemaan näkyjään kankaalle, tai tallentamaan filmille? Visiot ja näyt pitäisi pystyä siirtämään muidenkin ihasteltavaksi. Siksi on samantekevää jos hippi kuulee Kraftwerkin musiikissa jotakin sellaista, jota kaljapöhnäiseltä jää haaveeksi – koska hippi vain harvoin kykenee soittamaan samalla tavoin. Ja mitä sitten vaikka joku tämän osaisikin, sillä kyllä se Kraftwerk on jo kertaalleen keksitty. Suomalaiset ovat senverran juoppoa kansaa, että suurin osa nykyisistä vallanpitäjistämme kuuluu tavallaan, edelleenkin, joko juoppoihin tai sitten hippeihin, vaikka tosiasiassa tietenkään suurin osa ihmisistä eivät ole sen kummemmin hippejä kuin juoppojakaan. Tavallinen suomalainen on sellainen, että se ei edes häpeä nykyään kun kolistelee selkä vinossa viinakauppaan, tai hakee lähikaupasta mäyräkoiriaan, ja tavallinen kansalainen ei pidä minään sitä, että on tuolloin tällöin änkyräkännissä. Sitten ne ihmettelevät hurskaasti sitä, että nuoriso tekee samalla tavalla. Mitenkä ne muuta osaisivatkaan?
Olen miettinyt usein tuota tavallisen ihmisen elämän ongelmaa, ja olen päätynyt siihen, että suurin osa ihmiskuntaa nyt vain haluaa elää säästöliekillä, ja toivoo että heidän elämänsä olisi mahdollisimman ennustettavaa. Siksi tavallinen ihminenkään ei ole mitenkään erityisen rehellinen ja rohkea, ja heitä voisi jopa sanoa todellisuuspakoisiksi ja hurskastelijoiksi. Tavallinen ihminen ei polta hassista, koska se on kiellettyä, vaikka samainen ihminen kokisikin ohimennessään toistuvasti toisten rysiä, tai kopauttaisi toisten eukkoja vaikka mustikkametsällä. Taviksen maailma on varhain kiinnittynyt, ja hän vastustaa siinä kaikkia muutoksia. Viinaa tavis toki juo, jos sitä vain on tarjolla, ja törisee sitten omia juttujaan kun aineen vaikutus alkaa tuntua. Ovat sellaisia janatuisia, jotka soittelevat aamuun asti omia kolmensoinnun sävelmiään. Seuraavana päivänä hän sitten ravistaa kipeää päätään, hettä huulet päästävät höplöttävän äänen, ja juo sitten äkeästi pari lasillista vettä, ja menee yrmeänä ansiotyöhönsä, ja jatkaa näin liiankin ennustettavaa elämäänsä. Näin ne vaan tekevät, ajattelipa siitä sitten joku toinen mitä tahansa. He ovat melkein aina myös sellaisia kuin kauppamiehet heidän odottavat olevankin, ja he myös käyttäytyvät nimenomaan sen pisteen lailla, jonka kauppamies on koukeroihinsa sijoittanut. He kuluttavat, ja hankkivat seinätelevisoita sun muita, vaikkei televisosta tule muita kuin ohjelmien uusintoja, ja vaikka kaikki ohjelmakanavat ovat toinen toistensa kopioita. Hän tallentaa uutterasti elokuvai DVD -levyille, vaikke ehdi niitä edes katsoa. Äärimmäistapauksessa hänellä on niitä tuhansia, mutta hänelle riittää tieto siitä, että ne ovat hänellä. Tästä onkin lyhyt matka kaikenlaisen krääsän keräilyyn. Näin tavallisen ihmisen elämä täyttyy kaikenlaisesta roskasta ja roinasta, ja samalla nyanssien taju vähenee, jonka seurauksena kauppamiehet voivat pumpata heille jotakin vielä huonompaa, ja saada enemmän voittoja vähemmällä panostuksella. Kauppamiehen täytyy herättää ihmisten keräilyvietti. Ei ole meillä pelastusta näistä suurista, ja normaalisista ihmismassoista, jotka valuvat kaikkialle kuin laava - mutta eivät juopot ja hipitkään meitä paljoakaan auta, jos haluaisimme jotakin vaihtoehtoa. Me menemme kaikki yhdessä historian synkkään nieluun, ja kun olemme menneet, ei meitä kukaan kaipaa takaisin. Varsinkaan nyt noita juoppoja.
Pentti Haanpään eräässä novellissa kuvataan renkiä, joka oli järjestänyt elämänsä sille mallille, että saattoi makoilla aittojen katolla, parhaaseen heinäaikaan, ja ottaa housujensa liitingistä holskuva putelin, ja siemailla siitä, pyöritellen silmiään kuin mulkosilmä made. Tämä lienee kyrsinyt tavallisia kyläläisiä, jotka mättivät hikisinä ja äkeinä heinää seipäälle. Ja kun se vielä lisäksi pelaili rengeiltä markat pois mustissa saunoissa, olikin kansalaisten mitta täysi. Viina ei ollut Haanpäälle itselleen mikään vieras tajunnanmuokkauselementti, ja tämä kyseinen kertomuskin oli kirjalijalta vain yritys rakentaa omalle juopottelulleen jotakin ylevöittäviä vapauden illuusioita. Kuten kuvasta näkyy, löytyy näitä rengin hengenheimolaisia vielä nykyäänkin, ja he ottavat ihan samalla tavoin housujensa liitingeistä holskuvia puteleita. Tämäkin voisi olla jonkun lyhyttukkaisen opiskelijaplantun haave, ja varmaan usin onkin – että olisi aina mukana vähintään puolityhjä pullo hapanta, josta voisi ottaa hömpsyt niin halutessaan. Jotkut saattavat kuvitella, että selässä olisi suuri viinasäiliö, josta aine juoksisi suoraan kyynärlaskimoon, ja että kun säiliö alkaisi tyhjentyä, saisi valtion varastolta korvauksetta heti uuden. Näin voisi olla jatkuvasti juovuksissa, ja holskuvaa putelia ei tarvitsisi ollenkaan.
Nykyisin on alettu järjestämään ilmakitarakisoja, joissa kilpailijat ovat soittavinaan kitaraa. Hyvä niin, vaikkakin se on typerää ja meidän ajallemme tyypillistä. Tällaiset kisat peittävät tehokkaasti näkyvistä sen, että nykyihminen ei osaa enää oikeastaan mitään. Hän ei osaa tehdä käsillään paljoakaan mitään, vaikka televisio on täynnä remonttireiskaohjelmia, joissa ammattilaiset tekevät etukäteen huolella suuniteltuja ja etukäteen huolella harjoiteltuja remonttejaan. Aikamme peruskansalainen ei enää osaa soittaa oikeita instrumentteja, vaikkakin melkein jokainen kykenee auttavasti luomaan jotakin musiikinteko-ohjelmilla. Eihän se todellisuudessa mitään musiikkia ole, van toiston toistoa, ja valmiita sapluunoja. Me elämme eräänlaista tumpuloiden aikakautta, joka päättyy siihen, että suurin osa ihmisistä on jonkinsortin kesyjä elättejä, joita pieni eliitti ajaa mihin nyt milloinkin mielii. Valta on olevinaan kansalla, vaikka he äänestävätkin asioista aina juuri niin kuin eliitti haluaa – ja pian ei sitten ole olemassakaan koko eliittiä, ja pelkät automaatit ohjaavat tapahtumia. Niinhän siinä käy, ja kukaan ei huomaa mitään – eivät ainakaan juopot. Ilmakitarakisojen tapaan voitaisiin, toki, järjestää myös ilmaryyppykisoja, joihin holistit ottaisivat innolla osaa, ja olisivat ryyppäävinään pullosta, vaikkei mitään pulloa ei olisi olemassakaan. Se vastaisi ehkä jonkinlaista kuivien ottoa ilman, että irtoaisi edes ihvan hiventäkään. Kuvassa näet piirroksen tällaisesta kuvitteellisesta kilpailusta, joka olisi parhaassa vedossaan, ja kilpailun suojelijana olisi, tietenkin, Esaias Typpö, eräänlainen ilmaryyppykisojen Grand Old Man. Kuten tunnettua, me elämme aikaa, jossa jokainen voi olla vähintäänkin oman elämänsä sankari, ja jona kuka tahansa voi saavuttaa sen viidentoista minuutin julkisuuden. Tämänlajisen kuuluisuuden varjopuolena on se, että se tekee meidät kaikki naurettaviksi, ja pian olemme jokaikinen eräänlainen kävelevä vitsi. Aina kun näet pääministerin, voit nähdä tämän äheltämässä jonkun netistä napatun naisenpunkeron kanssa, ja muutaman viikon kuluttua nainen julkaisee muistelmansa, jossa toteaa, ettei se pääministeri oikein aina jaksanutkaan paneksia. Mitenkä sitä sellaista naisenpunkeroa iänkaiken? Miten me olemmekaan päästäneet asiat tällaiseen jamaan? Miksei löydy enää lasta, joka sanoisi, ettei keisarilla ole lainkaan vaatteita?
Yleensä juoppo ei ole lihava, koska ne ovat koko ajan vähäisellä ulkoruokinnassa, kun pitää lonottaa sitä viinaa, ja rahaakaan ei juuri ruokaan ole, vaikka sitä viinaan aina riittääkin. Sanotaan, että jos juoppo pyytää kavereiltaan rahaa ruokaan, se ei sitä heiltä saa, mutta jos inahtaa, että ostaisi mielellään pullon, saa heti rahat kahteen. Juopot haluavat, ettei yksikään kavereista jätä porukkaa, ja että kaikki menisivät yhdessä mustaan nieluun. Siksi: jos joku heistä pyrkisikin raitistumaan, ovat toiset hetikohta ovella pullon kanssa, ja siitä se taas sitten lähtee. Vaikka juoppo sitten lupailisi mitä tahansa selvimpinä hetkinään. Juoppojen toisiltaan saamat viinavelat tahtovat olla ns. ”jätkävelkoja”, joita ei koskaan makseta takaisin, joten kai siksi juopot niitä niin mielellään toisilta juopoilta ottavatkin. Jolleivät juopot näiltä juoppokavereiltaan rahaa saa, niin menevät kiristämään rahoja äidiltään, jos nämä nimittäin vielä elävät, eivätkä ole tyyten kuolleet suruunsa. Tai sitten menevät hakemaan ruokakasseja vapaista seurakunnista sun muista, ja panevat näin vapautuneet rahansa viinaan – mihinkäs sitä nyt muuhun. Juopot ovat siis varsinaisia limanuljaskoja, ja he elävät eräänlaista verijuotikkaan elämää. Mutta takaisin tähän lihavuusasiaan. Jos juoppo on kovin lihava, ongelmaksi ryyppäämisessä muodostuu viina -tai olutpullojen liian lyhyt kaula, koska maha on aina tiellä, ja suuhun ei mitenkään osu. Ratkaisuna tähän olisivat epäilemättä pitkäkaulaiset pullot, jolloin voisi ryypätä, vaikka maha olisi kuinka iso tahansa – kuten kuvastakin näkyy. Juopolla on seinällään omakuva, joka on otettu nuorena ja siloposkisena. Kukapa sitä kehtaisi jotakin rapajuoppoa seinällään katsellakaan ... ei edes juoppo, vaikka onkin itse juoppo.
Varsinkin nykyään maaseudulla ryyppääminen ja juoppous saavat aika omituisia piirteitä, sillä ryyppyporukoita alkaa olla vaikeaa koota. Aiemmin juopposeuran löysi kun istahti tienvarteen, ja odotti, että toisiakin tulee paikalle. Jos asut maalla, ja ajat traktorisi johonkin tienvarteen hieman vinoon, ja käyt sitten seisoskelemaan kulkupelisi viereen, ilmaantuu siihen aika pian toisia samanlaisia renkaanpotkijoita, ja kyläkokous on täydessä käynnissä. Niinhän se lienee juoppojenkin kanssa, jotka aina tuntuvat löytävän toisensa. Jos joku rappioalkoholisti menee vieraaseen kaupunkiin, hän löytää sen juopporemmin alta kymmenen minuutin. No, nykyäänhän maaseutu on jo suurelta osin tyhjentynyt vähääkään järkevämmistä ihmisistä, ja sinne ovat jääneet ne kaikkein pahnanpohjimmaiset tyypit ja pankonpäällispojat – joten piirtämäni kuva täytyy tulkita niin, että se kuvaa juoppoja, eikä oikeita ihmisiä. Ennenvanhaan maalla ryypättiin läheisten naapureiden kanssa, ja tämä tapahtui aina varsin luterilaisesti - mikä tarkoittaa sitä, että pöydässä ei juurikaan keskusteltu, vaan ryyppyjä otettiin ripeään tahtiin, ja ähkäistiin päälle. Aina väliin joku kellahti ketaroilleen, ja aina väliin joku kävi kusta lorottelemassa ulkoportailla. Monasti saattoi sattua, että mikäli juoppo sattui olemaan naimisissa, käytivät muut juopot isännän eukkoa hyväkseen, ja piehtaroivat tämän kanssa sermin takana samalla kun aviomies lonotti viinaa mitään kuulematta tai näkemättä. Viina näet tuhoaa ihmisen moraalin, ja saa aikaan sen, ettei tuontapaisista asioista enää piitata. Ennenvanhaan juopottelulle keksittiin mitä ihmeellisimpiä tekosyitä, kuten heinämadon tappaminen, tai metsästysretkellä välttämättä otettavat portinaukaisuryypyt, tai tahvanan – ja juhannusviinojen juomiset, sun muut vastaavat. Kun tultiin tarpeeksi humalaan, alettiiin huudella heiluvei – niinkuin se rautatien matti, kun sai kulkumieheltä junassa pari kopsua. Sivunmennen sanoen: Lapissa ryypiskellään ihan samalla tavalla, ja ottaminen päätyy siellä useimmiten siihen, että juoppo nuukahtaa niille sijoilleen, ja nukkuu muutaman tunnin levotonta juoponunta, jossa pullo varastetaan häneltä yhä uudelleen ja uudelleen. Kuvassa juoskentelevat juopot ovat jo kohonneet nousuhumalan huipulle, ja aloittaneet heiluveinsa veisuun, joka tavallaan muistuttaa etäisesti riehaantunutta virsilaulantaa ilman virsikanteleen säestystä, tietenkin. On muuten merkillistä, että juopotellessa syntyy se vaikutelma, että ryyppykaverit olisivat todellisia ystäviä, joiden kanssa itketään maailman kurjuutta, tai hoilataan partisaanilaulua. Kyseessä on illuusio, sillä kun viina loppuu, ja kaverit ovat poistuneet, on kaikki hävinnyt kuin pieru Saharaan, ja kukaan ei edes muista mistä on puhuttu. Turhuuksien turhuutta kaikki tyynni.
On sanottu, että juopot olisivat jonkinsortin filosofeja, mikä on selkeästi silkkaa paskapuhetta. Juopon jorinoissa ei ole mitään, mikä pelastaisi maailman, tai estäisi esimerkikisi ilmaston lämpenemisen. Juopon puheet eivät johda mihinkään, sillä niissä on valetta toinen puoli, ja sitä toistakaan puolta ei kannata ottaa todesta. Juoppo on näet juoppo vaikka voissa hänet paistaisit. Tässä kuvassa juoppo esitetään niin, että hän (muka) osaisi miettiä. Katin kontit. Ainut mitä hän miettii on se, mistä saisi seuraavan huikan. Toisilta juopoilta taas on turha kysellä arkaluontoisia asioita jostakin erityisestä juoposta jotakin, sillä eihän se juoppo juopon silmää noki, ja kukapas se juoponhännän nostaa, ellei sitten joku toinen juoppo, jos sillä vain saa kunnon plöröt toisen pullosta. Huommaa kuvassa erityisesti se, että ikkunalla olevassa kukkaruukussa ei ole mitään. Tai onhan siinä ollut, kukka, mutta se on kuollut hoidon puutteeseen kauan sitten.
Tässä kuvassa kaksi juoppoa on kadottanut pullonsa, sillä koira on sen vienyt, koska koira ei pidä viinanhajuisista miehistä. Kukapa niistä saatanoista nyt pitäisikään. Miehet koettavat, miten kuten, houkutella koiraa esille, jotta voisivat jatkaa ainaista ryypiskelyään, mutta kun koira ei tule, sillä se aikoo kätkeä aarteensa, ja kaivaa sen myöhemmin esille – josko viinanhaju olisi jo sitten jotenkin hälvennyt. Viinaa koira ei juo, sillä sanotaanhan sananlaskussa, että herrain herkku, kuningasten ruoka, mutt' ei syö siat, eikä koske koirat. Vai oliko tuossa sittenkin puhe suolasta, mene ja tiedä. Parempihan se olisi ihan juopoille itselleenkin, että jäisi joku huikka väliin - edes joskus.
Jotkut uskovat, että olutjuopot olisivat jotensakin muita juoppoja ystävällisempiä, joviaaleja, vaikka monet ulkomailla käyneet tietävät, että saksalaisissa oluthauseissa ryypiskelevät vanhemmat, ylipainoiset miehet laskevat reilusti alleen, ja vielä monta kertaa päivässä, ettei tarvitsisi lähteä välillä vessaan käymään. He hoilaavat naamallaan vähä-älyinen ilme jotakin hoofbroihaussia, ja heiluttelevat kolpakoitaan, ja laskevat taas kerran alleen, että lorisee. Äkkiä herään, ja lasken laiturille. Siksi saksalaisten juottoiden lattiaa peittääkin sahanpuru, sillä se imee kuset tehokkaasti, ettei keltaneste rupea liikaa haisemaan. Se, joka on kuunnellut erityisesti saksalaisten mölyä ja mekkalointia, ei välttämättä saksalaisista olutjuopoista pidä, kuten ei saksalaisista yleensäkään. Arinamiehiä ja pikkumegeleitä kaikki tyynni. Sitten ne menevät oluthausista kotiinsa, ja pieksävät eukkonsa, ainakin kerran viikossa, koska sellainen on nyt maan tapa erityisesti saksalaisen köyhälistön keskuudessa. Suomessa on erityisen paljon noita oluenlatkijoita, joista monilla housunetumukset ovat jatkuvasti märät, koska tiivisteet ovat pettäneet, ja kusentuloa ei mikään voi estää. Suomessa useimmat olutveikot juonevat keppanaa, eli keskikaljaa, ja monet juovat sitä kotonaan – ollen kaappijuoppoja. Sitä juodaan myös varsin usein lähiöiden baareissa, tai muissa vastaavissa räkälöissä. Sieltä juopot sitten ajautuvat aikaa myöten siltojen alle, ja heittävät lopulta haisevan henkensä tapellessaan ja rötistessään jonkun toisen juopon kanssa siitä viimeisestä huikasta. Ja niin on taas saanut aika tapahtuman täytteekseen, ja eräs turha elämä päätöksensä.
Ennenvanhaan nuoret ostivat viinapullonsa joltakin torilta, ja tavallisesti myyjänä oli mustalaismies -tai eukko, mutta myös valkkumiehet möivät viinaa, ikää juurikaan kyselemättä. Tapana oli, että myyjä avasi pullon, ja otti siitä itse ensimmäisen ryypyn. Mitäpä se juoppo muuta. Oheisessa kuvassa, jonka ympäristönä toimii Jyväskylän linja-autoaseman tienoo, ja tori, mies ostaa pullon mustalaisnaiselta. Jos mustalaisvaltuuskunta sanoo tähän, ettei ole koskaan myyty, niin se on vale -vaikken tiedäkään juurikaan myyntitapahtumista Jyväskylän torin liepeillä, jota myös Ruukkujen tasangoksi kutsuttiin. Minun kokemukseni asiasta perustuvat Mikkelin torin liepeillä tapahtuneisiin ostotapahtumiin, mutta periaatteessa on ihan sama, missä pöytäviinaa myytiin, koska tapahtumakontekstit eivtä paljoakaan eroa toisistaan. Minulla on myös ollut ihan oikea viinakortti (ja on vieläkin), ja se taas tarkoitti sitä, ettei viinaa tarvinnut enää toreilta ostella. Ei tarvinnut yötämyöten kömytä viinan perässä toreilla ja turuilla. Minusta ei tullut juoppoa, mutta se taas on kokonaan toinen juttu, ja se ei kuulu (varsinkaan) juopoille paskan vertaa.
Rattijuoppo on kiinni jäänyt juopunut autoilija, joka on varsin usein piintynyt alkoholisti. Rattijuopumuksesta määrätään pelkästään nimellisiä rangaistuksia, joille nauravat varismaan aidatkin. Kyse on siitä, että Suomessa eduskunnan ja hallituksen miehet ja naiset ovat juoppoja, jotka tahtovat hyssytellä kaikkea juoppouteen liittyvää. Lisäksi valtio saa melkoiset rahatulot viinasta, vielä nykyäänkin, ja juopot täyttävät lonotuksellaan valtion kassaa, sillä juuri hehän kuluttavat kaikkein eniten. Monet ministereistäkin ovat palaneet ratista, mutta ovat voineet jatkaa hommiaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Joku toinen taas posttaa unissaan jokun kuoliaaksi, ja ei saa siitä mitään. Eipä siis mikään ihme, että joku ajaa autollaan juovuksissa vihamiehensä yli niin, että tämä kuolee, sillä eihän hän siitä linnaan joudu – varsinkaan, jos onnistuu pakoilemaan poliisia siihen saakka kunnes on selvinnyt humalastaan. Mutta auta armias jos ampuu toisen pistoolilla, niin linnaa tulee että paukahtaa – ellei ole ministeri tai joku muu silmäätekevä. Vaikka tappamisestahan noissa molemmissa tapauksista on kyse. Suomalaisten suhde maantiejuopotteluun on siis vähättelevä, ja jos poliisit nyt järjestävätkin jokin isomman ratsian, niin siitä pitää ilmoittaa etukäteen oikein radiossa ja televisossa, että juopot varmasti osaisivat ajaa sivuteitä. Niin se vain on. Ja pysyy.
On monellaisia tapoja ryypätä, ja eräs niistä on sellainen, että juopottelu päätyy äkeään riitaan, ja puukot sekä puntarit kaivetaan esiin, tai tuikataan keittiöveitsellä kylkeen. Ihmisestä lähtee tuo henkikulta aika helposti. Toinen tavoista on sellainen hehettelevä juopottelu, jossa nauretaan kaikelle, ja ei olla kaunaisia ketään kohtaan. Ollaan vähän niinkuin vähä-älyisiä. Pitkälippaisia. Kuvan etualalla näet juuri näitä hehettelyjuoppoja, ja takaosassa taas rettelöihin ajautuvia viinaveikkoja. En tiedä, kumpi on parempi, mutta juopoistahan tässä kuitenkin puhutaan. Yhteiskunnan rahaa palaa kummassakin tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Ja vähäosaisimmat haudataan sitten kunnan kustannuksessa, halvimman taksan mukaan. Pari juoppokaveria voi olla kantamassa, tai sitten ei. Korutontahan se on kertomaa, mutta mitäpä tuosta nyt porua pitämään, tai mitenkään kaunistelemaan.
Kuvassa on ruorijuoppo, joka ohjasti aikanaan ihan oikeaa valtamerilaivaa, mutta ei ole enää laivaa, eikä edes soutuvenettä. Ruorin ne sentään jättivät, ja sen juoppo on pultannut olohuoneensa lattiaan. Sopii siinä sitten väännellä ruoria, olipa sitten mikälaisessa änkyräkännissä hyvänsä. Ruorista palanut merikapteeni on aina kuin kuivalle jätetty kala, ja on usein siirretty kivilaivan kapteeniksi, eli paperihommiin, ette menisi kallis koulutus täysin hukkaan. Kyse on kuitenkin, tässäkin, suoppojen suojelusta, ja hyssyttelystä. Vähän samaan tapaan, kun joku juoppo pankinjohtaja siirretään pankin alakertaan, pois ihmisten silmistä. Näin tämän ihan itse aikanaan Mikkelissä, joten on sitä asiantynkääkin väitteideni tueksi, jos tarvitaan. Mutta merikapteeneihin palatakseni: eihän sitä tällaisia sentään laivaan voi päästää. Mies on nähtävästi saanut myös pitää univormunsa, tai sitten on osanut sellaisen joltakin merikirpputorilta, tai joltakin kapteeni leskeltä.
Sairaalassa voi juopotella, ja se se vasta lystiä onkin. Jos kuolee, on se sairaalan syy, ja jos jäisi henkiin, on se rautakeuhkonvalmistajan onnenpäivä. Tippapullo on aina kova sana tällaisissa tapauksissa, sillä kuka on sanonut, että siinä pitäisi olla aina sitä iäikuista suolaliuosta. Kyllä juoppo konstit keksii, vaikka olisi juuri kuolemaisillaan. Viimeiset kopsut ovat juopolle tärkeämpiä kuin se viimeinen hengenveto, jonka jälkeen juopolle alkaa iäisyys. Hyvin monasti juopolle lausutaan kauniita muistosanoja hurskaasti hymisten, mutta useimmat ajattelevat silti mielessään, että nyt siitä perkeleestä viimeinkin päästiin. Onhan se toki omaisille helpotus, kun ei tarvitse enää pelätä ja murehtia sitä, onko juoppo vielä huomennakin hengissä.
Jotkut kaksoset ovat kirjaimellisesti samamunaisia, eli heillä on yksi, yhteinen muna, koska he ovat suurelta osin yhteenkasvaneita noin ihan fyysisesti. Joskus sattuu, kuten kuvassa, että toinen kaksosista on täysin raitis, ja vain toinen on juoppo. Jos verenkiertojärjestelmät ja suolisto ovat kahtena, erillisenä kappaleena, saattaa olla, että se raittiimpi kaksonen myös näyttää paremmalta, koska pasiivisen ryyppäämisen määrä on pienempi, joskaan ei näissä tapauksissa koskaan täysin olematon. Samamunaisuus taas tarkoittaa sitä, että kun juoppo käy kusella, siellä käy myös raitis, ja kun toinen örisee kourulla, täytyy toisen (raittiin) kuunnella sitä kovin korvin vuodesta toiseen. Ongelmia piisaa, ja ei niitä kaikkia tässä pysty edes luettelemaan. Joka tapauksessa erillinen verisuonisto on siunaus, koska silloin raittiin osapuolen ei ole tarpeen nähdä sekavia juoponunia.
Usein juoppous kulkee suvuittain, eli jos esimerkiksi eno tai käly on juoppo, ovat muutkin suvussa sitä. Tässä kuvassa on Mähkösen suvun miehiä, joista kaikki ovat armottomia juoppoja. Mähkösen sukuseura perustettiin vuonna 1960, jolloin suvulle valittiin myös viiri, jossa ei ole turhia kuvia. Kuten monissa suvuissa on laita, ovat kaikki Mähköset lähes samannnäköisiä. Kerrankin sattui niin, että kaksi heistä kuoli samoihin aikoihin maksakirroosiin, ja ruumiit menivät ristiin, joten Jonne tuli haudatuksi Jannen hautaan. Mutta mitäpä väliä sillä on – juoppoja kun olivat molemmat – kun molemmat arkutkin haisivat ihan yhtä pahalle.